Äänestäjien kommentteja: Nainen oli mennyt rantakalliolle ja istui siellä katsellen merelle. Luulen, että hän huomasi minut jo kaukaa, mutta oli olevinaan meren lumoissa. Kun olin muutaman askeleen päässä, hän kääntyi katsomaan minuun….
 

 

 

 

 

 

Sulje ikkuna

"Hyvän elämän mielikuvat lienevät pääasiassa utooppisia eli mahdottomia toteuttaa käytännössä. Utopioiden ongelmana on niiden totaalisuus: minun / meidän Hyvä Elämämme määrittää myös sinun / kaikkien Hyvää Elämää. Ehkäpä näissä oloissa olisi realistista vaihtaa hyvän elämän käsite siedettävään selviytymiseen?"

Valinta: Mielikuvat hyvästä elämästä toimivat vastapainona arjelle. (Mies, 52 vuotta)

"Mottoni on elä päivä kerrallaan Ei kanta murehtia tulevaa"

Valinta: Elän vain joka hetki sellaista elämää kuin sillä hetkellä haluan. (Nainen, 49 vuotta)

"Hyvän elämän tavoitteiden ei tarvitse olla valtavan suuria eikä pitkäjänteisiäkään. Tärkeitä päämääriä ovat muutokset itsessä. "

Valinta: Pyrin päämäärätietoisesti mielikuvieni hyvään elämään. (Nainen, 37 vuotta)

"Mitä muuta sitä voisikaan tehdä. Toki ympäristö rajoittaa aina jollain tavalla elämää. Mutta elän niinkuin haluan niissä rajoissa, jotka saan. Mitä tuo vain sana tarkoittaa lauseessa?"

Valinta: Elän vain joka hetki sellaista elämää kuin sillä hetkellä haluan. (Nainen, 35 vuotta)

"Tiedän, että mielikuvani ovat ulkoa annettuja - mikäpä syntyisi ilman syytä - mutta pyrin silti järjellä niitä koeteltuani pyrkimään niitä kohti. Saapa sitä aika itsetuhoinen olla jos ei hyvää elämää pitäisi jollain tavalla tärkeänä. Sivistyksen yhteisestä kulttuuriperimästä voi poimia todella päteviä ja koeteltuja mielikuvia hyvästä elämästä, ongelmana on vain niiden löytäminen. Siksi keskeistä onkin maun kehittäminen hyvän elämän mielikuvien suhteen, samalla kun pitää omaa järjenkäyttöään arvossa."

Valinta: Pyrin päämäärätietoisesti mielikuvieni hyvään elämään. (Mies, 25 vuotta)

"Hyvän elämän ideaali malli lienee tavoittamaton, mutta ellen hienosäätäisi sitä jatkuvasti, katuisin varmasti myöhemmin kaikkien mallien poisheittämisestä seuraavia hedonistisia tai tiettyyn malliin sokeasti uskomisesta seuraavia jääräpäisiä valintojani."

Valinta: Kyseenalaistan jatkuvasti mielikuviani hyvästä elämästä koska pelkään että ne ovat ulkoa annettuja. (Mies, 26 vuotta)

"Tämä riippuu paljon omasta persoonasta - itse olen realisti, ja siksi uskon että kuvittelemani hyvä elämä on saavutettavissani. Toisaalta miksei ihminen voisi katsoa nykyhetkeäkin välillä, eikä ajatella aina vain, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella? Itse elän mielestäni hyvää elämää tälläkin hetkellä."

Valinta: Pyrin päämäärätietoisesti mielikuvieni hyvään elämään. (Nainen, 18 vuotta)

"Mielikuvat vaihtuvat ajan myötä, joten ei hyvään elämään voi jatkuvasti pyrkiä. Hyvä elämä syntyy siitä, että pyrkii jatkuvasti tekemään valintoja, jotka tuntuvat oikeilta."

Valinta: Elän vain joka hetki sellaista elämää kuin sillä hetkellä haluan. (Mies, 28 vuotta)

"Ihminen ei ole millään tavalla irti muusta kaikkeudesta. Mielikuvat ovat mitä milläkin hetkellä ovat koska kunkin oman elämän muoto on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja muutoksessa suhteessa kaikkeen. Pyörittelmällä ajatusten, signaalien ja muun kaiken massaa tajunnassani tulen lopulta muovanneeksi mahdollisimman sopeutuneen mielikuvan siitä mitä on hyvä elämä. Sovitan siis maailman itseeni ja leivon yhdistelmästä tulevaisuuden. Aktiivisesti ja jatkuvasti kyseenalaistaen."

Valinta: Kyseenalaistan jatkuvasti mielikuviani hyvästä elämästä koska pelkään että ne ovat ulkoa annettuja. (Mies, 21 vuotta)

"pyrin elämään tässä ja nyt, mutta tulevaa ajatellen on aikeeni enemmmän hyvältä tuntuvaan kuin pahalta tuntuvaan eloon. "

Valinta: Pyrin päämäärätietoisesti mielikuvieni hyvään elämään. (Nainen, 29 vuotta)

"Mielikuvat ovat vain kuvia ja unelmia hyvästä elämästä. Hyvä elämä on täysipainoista ja tasasuhtaista elämää juuri nyt. Silti haluan ajatella, että huomenna on kaikki toisin - paremmin kuin tänään. "

Valinta: Pyrin päämäärätietoisesti mielikuvieni hyvään elämään. (Mies, 44 vuotta)

"Kyllähän näitä mielikuvia tyrkytetään enemmän kuin riittävästi. Katsoo mitä tahansa media muutaman minuutin niin johan paukkuu, toisaalta samaa hoosiannaa tuntuvat monet tututkin laulavan. Mitäs siinä enää pikkuihminen osaa ajatella. Se taitaa ainakin henk. koht. olla elämän mittainen matka, kun etsii sitä hyvää elämää. Tuskin sitä löytyykään ellei hyvä elämä sittenkin olisi tylsästi vaan ok elämä. Mutta eihän siihenkään oikein voi tyytyä... "

Valinta: Kyseenalaistan jatkuvasti mielikuviani hyvästä elämästä koska pelkään että ne ovat ulkoa annettuja. (Mies, 28 vuotta)

"Pysähdyn useahkosti ja mietin mitä oikeastaan tahdon itselleni, millaista elämää, millaista psyykkistä ja fyysistä ympäristöä. Yritän seurata näitä sisäisiä aisteja, tehdä niin; jättää väliin sellaista joka minusta ei tunnu hyvältä (vaikka se jollekin muulle toimisikin ja sitä hehkutettaisiin)."

Valinta: Pyrin päämäärätietoisesti mielikuvieni hyvään elämään. (Mies, 34 vuotta)

"Oman elämän "secondhandedness":in huomaa usein vasta pienellä viiveellä. Onkin syytä olla valppaana, etteivät mielikuvat, joihin niin kovasti pyrkii, itse asiassa latisti kokemuksessa juuri sitä omaa puolta, kenties täysin uudenlaista kokemusta, joka loisi uusia arvoja vanhojen kopioimisen sijaan. Dogmaattisuus on rumaa."

Valinta: Kyseenalaistan jatkuvasti mielikuviani hyvästä elämästä koska pelkään että ne ovat ulkoa annettuja. (Nainen, 30 vuotta)

"Mielikuvani hyvästä elämästä on yksinkertaisesti se, että kaikki perustarpeet on tyydytetty ja että voin pitää itsestäni. Ihanneminän on määrittänyt yhteiskunta ja minä itse. Valitettavasti yhteiskunnan ihanteet vaikuttavat minuun aivan liikaa. Se voi aiheuttaa sen, etten ole koskaan tyytyväinen itseeni, mikään ei riitä?"

Valinta: Pyrin päämäärätietoisesti mielikuvieni hyvään elämään. (Nainen, 19 vuotta)

"Ikävä tosiasia vain että hyvä elämäkin tarvitsee usein maallista mammonaa tuekseen, koska metsästys- ja keräilykulttuuri toimii kovin heikosti nyky-yhteiskunnassa. Elämän realiteetit ovat kovia, mutta niitä vastaan voi yrittää kamppailla ja löytää edes jonkinlaisen sisäisen rauhan, lämmön ja ymmärryksen. Hyvä elämä ei vaadi valaistumista vaan vapautta."

Valinta: Pyrin päämäärätietoisesti mielikuvieni hyvään elämään. (Mies, 35 vuotta)

"Ihminen on poliittinen eläin: elää pää pilvissä(estetiikka) ja jalat maassa(ekonomia) ja sydän paikallaan (etiikka) = politiikka. Tätä mallia toteutaan yksityisen (oman) ja julkisen (työssä kasvattajana)elämänipiirissä sekä niiden rajapinnalla (perheessä)"

Valinta: Pyrin päämäärätietoisesti mielikuvieni hyvään elämään. (Nainen, 50 vuotta)

"Elämän inertekstuaalinen verkko vaatii tulkintaa. Sitä on aktiivinen elämä ja syvin, luova ihmisyys. Olemisen esteettis-eettisen ulottuvuuden merkityksen tunnistava realismi, rationalismi ja materialismi tekevät illuusioista elämän kaaoksesta taiteessa ja taiten tehdyssä tulkinnassa hetkelliseen järjestyksen kiasmaan asettuvan hyödyllisen elämän strategian."

Valinta: Kyseenalaistan jatkuvasti mielikuviani hyvästä elämästä koska pelkään että ne ovat ulkoa annettuja. (Nainen, 50 vuotta)

"Mielikuvitusmaailmassa on mukavempi elää kuin todellisuudessa."

Valinta: Mielikuvat hyvästä elämästä toimivat vastapainona arjelle. (Mies, 21 vuotta)

"Pyrin hyvään elämään sekä tietoisesti että tiedostamattomasti. Toisinaan valinta on myös jonkin mielihalun kieltämistä, mutta ei tietenkään aina - sehän johtaisi vain liian askeettiseen elämään. Ihminen on omituinen olento - sillä ei ole koskaan asiat niin hyvin, että voisi vain todeta tämän olleen tässä ja lopettaa kaiken yrittämisen. Ei ainakaan niin kauan, kuin materian myllynkivi roikkuu kaulasta."

Valinta: Pyrin päämäärätietoisesti mielikuvieni hyvään elämään. (Mies, 27 vuotta)

edelliset - 1 2 - seuraavat
(yhteensä 2 sivua)